Paatti nyt on vielä aika vaiheessa mutta tarkoitus olisi vielä tälle kesälle sillä ongelle lähteä. No sitten on tietysti tullut oltua muuten mukuloiden kanssa kohtuu ahkerasti vesillä minkä töiltä on ehtinyt.Toki olen tenhyt retken seuran lammelle jossa kävin pinturoimassa helteisessä kelissä ja sainkin pari kirjoa narautettua pinturiin mutta vaikeita ja passiivisia olivat. Pari yöllistä reissua "salaiselle" lähijärven siika apajallekin olen tehnyt. Heittänyt etupäässä pinturia ja hiukan nymphejäkin, huonolla menestyksellä. Pari aivan pientä siian lirkkiä olen ylös ahventen ja särkien lisäksi saanut. No on toisaalta kiva odotella vesien jäähtymistä jolloin paikka varmaan pääsee paremmin oikeuksiinsa. Hyönteisten kuoriutuminen on ollut kyllä vilkasta, suursurviaisia ja erilaisia vesiperhosiakin pienempien kaksisiipisten lisäksi. Paikalla on muuan komea haapa. Niin iso ja komea että piti tyveltä oikein kuva tällätä ja rullamitalla ympäryksen siitä noin vyötärön tasalta mittasin ja se oli 270 cm.
Kuva kalapaikalta kodin suuntaan ja isonpuun tyveltä jossa vapa antamassa hieman mittakaavaa. Reissulta palatessa oli jo varsin hämärää ja sain yrittää taltioida ..en piilossa tupakoivaa rantojen asukkia vaan kiiltomatoa vai mikä lienee virallisemmalta nimeltään. No ovela ötökkä kuitenkin.
Tää on hyvä blogi, kuule. Toi kalastuskisajuttu oli hyvä, ja kuvat on tosi kivoja...eikä vähiten kiiltomato ;D
VastaaPoistat, Juki
Moro,
VastaaPoistaOletko lähdössä Joukkue-SM kisoihin? Rankingin mukaan KSPK:n kakkosjoukkueessa olisi minä, sinä ja Lappalaisen Tuomas. Kartoittelen tässä lähtijöitä, lisää infoa kisoista löytyy pk.netin keskustelupalstalta.