Paljon asiaa asian vierestä...

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Eka kerta

No niih, edessä reissujen raskain vaihe blogin päivitys. Kauden aloitus ei liene vuoskausiin venynyt näin myöhäiseen kevääseen kuin tänä vuonna kävi. Sumari-sesonki meni ohi ja on ollunna kaikenmoista. No, lopultakin löytyi sopiva rakonen ja kelitkin vaikutivat ennakkoon asiallisilta. Päätin lähteä tutuille kotivesille Kainuuseen. Ensin pari jo melkein perinteistä alkukauden pikkujokea ja tarkoitus oli päättää reissu itselle niin mieluiseen Lentuaan Kuhmossa. Lentuasta on nyt ollaan montaa mieltä mutta minulle se on lapsuuden suurkoski ja käyn sen joka vuosi ainakin kertaalleen kopaisemassa. No nyt olin liikenteessä 21.-24.4 ja eka päivä oli pitkällä kun saavuin Kajaaniin joten käväisin illansuussa isäni kanssa kopaisemassa Kajaaninjokea ihan noin niin kuin, että jossain on muuan heitto saatava nyt heittää. Ja heitettiin. Itse oi'oin järvisiimojani seiskan kepillä eikä kalat ehtineet sillä kopaisulla häiritä.
Kauden eka
Ensimmäisen pikkujoen vuoro oli sunnuntaina 22. päivä ja aloitin kalastuksen kahlailtuani pelipaikoille aamupäivällä. Muutamia munintakierroksella lenteleviä korreja näkyi mutta ei pintovia kaloja. Kalastin pintasiimalla ja koskikorennon nymfeillä. Lunta oli paikoin puoleen reiteen ja keli siksi raskas, ettei siellä viittinyt ihan jokaista spottia lähteä kahtelemaan. Keskitin kalastuksen pienelle hyvin tuntemalleni alueelle. Kalaa tuli lähes aiempien vuosien malliin mutta se oli keski-kooltaan pienempää. Kaikkiaan harjuksia 9 kpl ja kaksi taimenta. Harjukset väliltä n.25 cm-34 ja toinen taimen oli karvan verran yli 40 senttinen ja toinen n.35 senttinen. Yhden harjuksen sain päivän päätteeksi pinturiin nousemaan ja myös haaviin. Kalojen aktiivisuus osui klo 12 ja 16 välille.



Maanantai 23.4 ja keli kuin unelma. Aurinkoa pilvettömältä ja muutama aste lämmintä. Toinen päivä ja toinen pieni joki. Odotukset korkealla, toiveissa saada tällä reissulla 40 senttiä harjuksen kohdalla puhki. Jokivarteen tultaessa eteen tuli talvinen ongelma, autoa ei saa oikein minnekään asialliseen paikkaan parkkiin. No läheiseen taloon, suoraselkäinen kuuluva; -Päivää  ja saiskos sitä teidän pihaan auton jättää, johonkin sivuun ettei ole haitolla jos tuota jokea tuossa päivän onkii. Tiesinhän minä, että hölmö avaus mutta isäntä jätti verevän emännän ja moottorpyörän keväthuollon. Niin, molemmat seisomaan sijoilleen. Otti kintaat ja nousi raktorin pukille ja alkoi tekemään onkimiehelle tienvarteen parkkipaikkaa. Pienet kiittely-seremoniat ja onkimisturinat ja eikun kalaan. Paikalliset ihmiset eivät ole useinkaan kärttyisiä ja negatiivisesti suhtautuvia jos oma esiintyminen on edes kohtuullisen asiallista ja suoraa. Toisin on jos hieman luikkien toisten rantatonteilla puskissa mennä suhistelee.

Kaunis paikka ja nätti aamupäiväkin mutta kalat todella tiukassa kuin kaivoa olisi onkinut. Aivan kuin edellisenä päivänä, edellisellä joella puolenpäivän jälkeen alkoi vapa vavahdella ja klo 15 mennessä se oli ohi. Saldona keski-kooltaan hieman parempia harjuksia kaikkiaan kuusi kappaletta mutta ainutkaan niistä ei ollut yli 36 sentin. Kalat olivat kyllä virkeitä ja hyväkuntoisia ja osa mätilastissakin kuten edellisenäkin päivänä saadut. No pieniä ne silti olivat koska yhtään neljänkympin ylittäjää ei ollut vielä kummaltakaan joelta tullut.

Kelitiedot seuraavalle päivälle eivät luvanneet hyvää. Suunnitelmissa oli kalastaa päivä Lentualla Kuhmossa ennen palaamista kotiin. Katselin tiistaina aamulla kahvikuppi kourassa ulos ja ulkona tuuli kuin venäläisissä elokuvissa ja satoi melkein vaakassa. Ketutti. No, kaksi ehjää onkipäivää kuitenkin ja ihan kiva kauden aloitus. Nyt aletaan odotella jo kilpakalastuskauden starttia joka itsellä on Vekarajärven maisemissa, Risulammella 19.5 ja loppuun vielä video-kevennys ja jokunen kuva.


Kevättä pukkaa..

Hartsaa..
Tamua..